TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


torstai 18. lokakuuta 2012

SYKSY SAA ! !

Nyt on lapsilla syyslomaviikko. No mulla ei ole ja työt jatkuvan vaikka lapset lomailevatkin.Niin eihän meillä ole ns " lapsia " sillä viimeinen alaikäinen lapsukainenkin täytti elokuun lopulla 18v. Joten huollettavat ovat nyt meiltä loppuneet. Toisin ei se vanhemman velvollisuus mihinkään häviä. Ja kyllä se nuorimmainen vielä kotona asuuu kun opiskelut ovat vielä kesken. Kesän vietimme mökillä ja se oli mukavaa. Nyt olemme jo kotiutuneet ja mökillä olemme vain viikonloppuisin. Syksy on ollut sateinen ja jotenkin masentava. Ei ole montaan aurinkoista päivää tähänmennessä ollut. Ja kohta kun kellotkin siirtyvät taas talviaikaan niin pimeys tulee entistäkin aikaisemmin.Niin saahan sitä toivoa että loppusyksy olisi edes hiukan sateettomampi ja kerkiäisi maakin vähän kuivua ennen pakkasten tuloa. No katsotaan mitä loppusyksy tuo tullessaa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Moi taasen !

No onpa vierähtänyt aikaa kun olen tänne jotain raapustanut. Kevät on mennyt ja ollan jo pitkällä kesäkuussa. Mökille ollaan siirrytty asumaa pääsiäisen tienoilla ja nyt alkaa olla täällä parasta aikaa. Kaikki on kukassa, tosin omenapuut ovat jo kukkineet ,mutta muuten on kaikki vehreää ja kaunista. Kasvimaalta nousee jo muutama sipulin naatti ja valkosipulit ovat myös hyvässä kasvuvaiheessa. Myös perunat ovat itäneet ja jo näkyy muutama alkukin nousseen. Kesälomat on suunniteltu ja nyt vain odotetaan koska ne alkavat. Tosin tänävuona ei ole yhtäjaksoista lomaa vaaan viikko siellä toinen täällä. Se on yrittäjäperheen arki hiukan erilaista kun tavallisen palkollisen elämä. Työ on kuitenkin se joka meitä ruokkii. No kohta on Juhannus ja se vietetään ystävien mökillä niinkun edellisinäkin vuosina on tehty. Sitä odotan jo ! Nyt kun on Jussi vietetty niin sitten lähdetään taas matkalle kohti syksyä. No tosin hitaasti mutta varmasti.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Lunta ,lunta ja taas lunta


Niin kyllähän meille tänne talvella lumi kuuluu ,mutta pitääkö sitä taas tulla yli tarpeen.
Ensiksi kestää tammikuulle asti ennenkun edes aloittaa ja nyt sitä on taas niin että mihinkään ei pääse
ja kaikki paikat on lumen vallassa.
On meillä muutamian edellisinä talvina lumeen toiki totuttu ja siitä jotain varmaan opittu.
Nyt olen itse seurannut tätä lumenpudottajien kamppailua siitä mihin katoille keritään ja koska. Eilen se sitten tapahtui se valitettava tapahtuma jossa ihminen menehtyy kun katolta putoaa jäätä ja lunta päälle.
On ollut muutamia kertoja jolloin olen nähnyt kun pieni määrä lunta putoaa henkilöiden päälle mutta näinä kertoina ei onneksi ole ketäänvakavasti loukkaantunut. Hiukan vain lunta on päälle pudonnut.( lähinnä kauppojen markiiseista ).
Ja me kaupunkilaiset taidamme ola niin itsekkäitä ,että jos omalle kävelyreitille on jonkin talon kohdalle laitettu puomit ja lippusiimat niin kyllä siitä vielä voi kulkea. Sekin on nähty monesti kun näin on käynnyt. Sillon voivat kyllä hiukan syyttää itseään jo sitten jotain tapahtuu.
Tänäänin sataa lisää lunta,ollaan kaikki varovaisia ja huolehditaan siitä että mitään vakavaa ei kenellekkään tapahdu.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Huh mikä urakka !


No jos joskus on tehokas niin voisi sanoa,että tässä
perheessä on oltu sitä mitä täydemmässä merkityksessä.
Nuorin poikamme muutti omaan asuntoon 10.lokakuuta. Tosin lopullisesti kaikki hänen
tavarat lähtivät vasta muutama viikko siitä kun hän sai avaimet sinne asuntoonsa.
Me asuimme 4h+k 95 m2 asunnossa ja kun yksi lähtee niin silloin tuli meille mieleen että jos vaihdettaisiin pienempään. Kun asumme VVo:lla vuokralla niin se vaihto onnistuu välillä nopeastikin.Ja kun olin katsonut,että yksi potentiaalinen asunto olisi tyhjillään Myyrmäessä. Ei muutakuin hakemus sisään ja sitten odotelemaan vastausta. Kun laitoin hakemuksen sisään perjantaina niin vastaus tuli sitten seuraavanviikon alussa ja oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin. Sitten sovimme näyttöajan ja samana iltana löimme varauksen lukkoon.
Ja sitten vain tilaamaan muutolaatikoita ja kamat kasaan. Onneksi siinä samalla tehtiin inventaario kaikkiin tavaroihin ja saihan siinä muutama tavara lähtöpassit.Kun muuttaa isommasta pienenpään ( 75,5 m2 ) niin kaikkea ei voi mukaan ottaa. No onneksi jotain meni lapsille ja jotain sitten suoraan roskiin. Niin ja jotain laitoin nettiin myyntyyn tai paremminkin niin että hakea saa jos itse kuljettaa pois.
Tähän kun tämä muutto päätös tuli ja kun sitten pääsimme uuteen asuntoon meni kaikkiaan kolmeviikoa.
Joten kun siinä samassa pistää kesäpaikan talvikuntoon ,pakkaa tavarat ja koittaa suoriutua työtehtävistä niin mielestäni se on jo aika hyvä suoritus.
Monestihan sitä muuttoa suunnitellaan pitkäänkin ,mutta tämä perhe pistää välillä tuulemaan. No nyt ei sitten tarvitse pitkään aikaan minnekkään muuttaa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Syksy 2011


On vierähtänyt jonkin aikaa kun olen täällä piipahtanut.
On ollut niin paljon kaikenlaista touhua ja juhlaa että ei ole ollut vain
yksnkertaisesti aikaa käydä.
On juhlittu omissa joukoissa ja ystävien kanssa heidä juhlissa.
Eetu täytti 2v ja kun sitä aikaa miettii niin paljon on siihenkin aikaan sattunut ja tapahtunut.
Pikkuveli Aapo täytti 1/2 vuotta ja on kasvanut kovasti ja ryömii lättialla kuin mato.

Ollaan saatu myös ikäviä uutisia läheisten ystävien perheestä. Se saamarin syöpä on ottanut yhden ihmisen melkein jo pois tästä ajasta. Vielä on kenties muutama viiko tai päivä aikaa. Kamalinta tässä on se että kyseinen ihminen on valitellut vatsaansa jo keväästä asiti ja monissa paikoissa on otettu vain kokeita ja kokeita. Mitään ei muka ole vikan. Kunnes sitten suoli lopetti kokonaan toimintansa ja silloin oli sille asialle tehtävä jotain. Tehtiin tähyvtys ja siinä oli tuloksena se kaikkein pahin. Syöpä on jo niin pahsti levinnyt että mitään ei ole tehtävissä. Nyt vaibn odotetaan sitä lopullista poistumista.

Me olemme vielä täällä mökillä ,mutta kun nuorin poikamme muuttaa pois kotoonta 13,10 niin silloin meidän varmaan tarvitseee lähteä kotiin siivoomaan ja järjestelemään paikkoja kuntoon.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Yhdet häät ja ristiäiset.


Kesäkuu on jo puolessavälin ja kun katson ikkunasta ulos niin vettä tulee kaatamalla. No se tekee hyvää luonnolle. Se lämminjakso joka oli sai kaikki paikat kuivumaan.

Meillä oli viimekuun lopulla ristiäist ja samalla vietettiin lapsen vanhempien vihkiäisiä. Se oli kaunis tilaisuus ja paikalla oli vain ihan lähimmät sukulaiset.
Lapsi sai nimekseen Aapo Tapani

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Uutta sanastoa vai !????


AVOHOITO: Julkinen tai vapaamielinen seksisuhde ei sitoumuksia.

HOITOVAPAALLA: Olla selibaatissa

KERTAHOITO:
Tuskin pääsee toistumaan

KOTIHOITO:
Tuoda hoito kotiin

PIKAHOITO: Seksiä työpaikan WC:ssä

PSYKIATRINENHOITO:
Seksiä sekopään kanssa

TEHOHOITO:
Varmasti tyydyttävä seksisuhde

TAKUUHOITO: Irtoaa varmasti

SHOKKIHOITO:
Illalla se näytti hyvältä..

tiistai 3. toukokuuta 2011

Tuliko takatalvi ?????


No niinhän se on että aina kauniin ja lämpimän jälkeen tulee se kylämä ja kolea.
Ja kun olen jo saannut mansikat maahan niin oli se inhottavaa kaivaa harsokangas komerosta ja laittaa
se jo taimella olevien mansikoiden päälle.Pakko jos haluaa niiden jotenkin edes selvitä.
Nämä kylmät oli kai odotettavissa sillä joka kerta kun on ollut lämmin jakso niin sen perään tulee melko varmasti jonkinlainen kylmempi aika. No toivotaan että se ei kovin kauan kestä. Niin ja jos on kylmää ei täällä mökillä ole oikein mitään tekemistä sillä ulkohommia ei oikein viitsi tehdä. No onneksi loppuviikosta on luvattu jo lämpimämpää.

Olisi kiva jos ilmat lämpiäisivät sillä kohta olisi saatava perunat maahan jos niitä haluaa maistiaisia juhannuksena.Katsotaan kuinka käy.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kyllä on pitkä talvi !!!!!!!


Kyllä se tuntuu pitkältä tämä talvi kun lumet tulivat jo marraskuun puolella ja vieläkin täällä on lunta.
Viimevuonna tähän aikaan oli jo tulpaanit täydessä kukassa.
No onneksi lumen määrä ei ole estänyt meidä pientä projektia mökillä sillä sisällä on siellä voinnut puuhailla. Kun patterit on päällä niin lämpöä kyllä riittää. Maalailtu on ja kohta päästään rakentamaan parvea. Se antaa lisää nukkumapaikkoja ja aina ei tarvitse olla petiä auki laittamassa kun nyt siellä on laverisänky.
Meidän pojan perheeseen saatiin pieni poikavauva ja Eetu isoveli oli hiukan ihmeissään. Mutta onneksi 1,5 vuotias ei niin kovin kamalana varmaan uutta tulokasta pidä.

Niin ja tuli sitä viettettyä hopeahääpäivääkin ja laitettua lukko yhden sillan kaiteeseen jossa niitä on muitakin. Katsotaan kauanko saa siellä olla. En tiedä oliko siinä jotain järkeä ,mutta tarviiko sitä kaikessa ollakkaan.

Nyt vain odottamaan sitä viimeisten lumien lähtöä niin päästään pihatöihin mökille.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Loma Alanyassa


Nyt kun on oltu muutama päivä kotona ja hetki mietitty mitä kaikkea sen viikon aikana koettiin ja nähtiin
voi sanoa että kai sinne on mentävä uudelleen.
Viikko on aika lyhyt , mutta kyllä siinäkin ajassa paljon kerkiää havannoimaan.
Meidän viikko alkoi hyvien ilmojen puitteissa ja kerkisimme korkkaamaan hotellimme uimaaltaan sillä vesi sinne oli laskettu samanpäivän aamuna kun me saavuimme 18.00 aikaan 5.3.11 sinne. No kun ilma oli suht lämmin niin ensiksi tavarat huineeseen ja sitten uikkarit päälle ja uimaan. Vesi ei ollut kovin lämmintä mutta kun sinne oltiin menty oli uimaankin mentävä. Taisivat naapuritalon asukkaata ja hotellink´henkilökunta pitää meitä hiukan" hulluina " kun sinne jääveteen menimme.No uidessa tulee nälkä ja sen jälkeen maistui tuhti Turkkilainen ruoka. Ja se oli maukasta sillä kun syö päivän ainoan lämpimän aterian vasta klo 19.00 aikaan niin silloin kaikki mitä eteen tuodaan on hyvää.
Vielä maanatai oli kaunis ja se meni kaupunkiin tutustuessa ja terasseilla nauttien lämpimästä kelistä.
Tiistai, keskiviikko ja torstai olivatkin sitten sateisia ja ajanjakson varmaan kylmimpiä päiviä. Sillä Turkin pääkaupungissa Ankarassa satoi noin 20 cm lunta, samoin Istanbulissa. Alanyassa ei lunta tullut mutta rakeita kyllä. Ja läheisille vuorille satoi ohut lumikerros. Paikalliset sanoivat , että näin kylmää on ollut viimeeksi noin 10v sitten.
Perjantai ja lauantai olivatkin sitten taas aurinkoisia ja lämpimiä ,sillä päivällä tarkeni ihan t- taidassa ja legginseissä kulkea. Ja tuli sitä silloin Välimeressä uimassakin käytyä. Ja silloinkin se herätti huomiota sillä taidettiin olla ainoita jotka veteen asti päästiin. Se oli jännään sillä mainingit olivat aika kovat ja välillä ne heittivät uimarin rantahiekalle kun valkoisen vallan.
Myös Hamam ( sauna ) oli mahtava elämys ainakin niille jotka jollainlailla pitävät saunomisesta . Siellä tosin ei tarvinnut itse huolehtia pesemisestä sillä siellä on pesijät jotka sen homman hoitavat. No saatiin siellä kulumaan 3,5 tuntia ja voi sanoa että olo oli puhdas ja kun päätteeksi sai vielä hieronnan niin kyllä kannatti käydä.
Joten voi olla,että uudellen tulee lähdettyä ,mutta ensikerralla ehkä kuukautta myöhemmin sillä vielä siellä ei ollut sesonki alkanut ja turisteja siellä oli vähän.
Nyt sillä kovasti kunnostettiin ja korjattiin paikkoja.