TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


perjantai 22. toukokuuta 2009

Tulevia juhlia


Vielä tämän viikon loppu on ihan tavallinen ja työn täyteinen
mutta, ensi viikolla onkin sitten juhlan aika.On nimittäin koulujen päätös ja valmistujais juhlien aika.
Meillä on kahden vanhemman lapsen koulusta ( ammatti ) valmistuminen
ja niitä pitäis jollainlailla juhlia. Päätimme yhteistuumin kutsua muutamia läheisiä juhlistamaan tätä suurta tapahtumaa ja uuden elämän jakson alkamista.
Mielestäni ammattikoulun käyminen ja sieltä valmistuminen on ihan yhtä suuri tai jopa suurempi saavuts kun ylioppilaaksi pääsy.
Ja juhlan jälkeen on työ arki edessä.Ovat molemmat saanneet kesätyön ja luultavasti jatkavat siellä sitten syksylläkin.
Toinen suuri juhla joka sattuu heti kesäkuun alkuun on nuorimmaisen ripille pääsy.
Sitäkin tarvitsee juhlia ja tokihan sinnekkin on ystäviä ja sukulaisia tulossa.
Joten nyt vain kaikki kakku ja leivonta reseptit esille ja juhlia valmistelemaaan.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Sunnuntai iltapäivä


On edelleen kaunis kesäinen sunnuntai ilatpäivä.Tänään olen sitten saannut tehtyä
sen mitä viikolla ei oikein ole kerinnyt tai sitten jaksanut. Vielä olisi muutama ikkuna vailla pesua,mutta pestään kun jaksetaan.
Pihalle on istutettu muutamia kukkia. Tosin ei se ole mitenkaään vähentänyt sitä että
olisi kiva jos olisi ihan oma piha jota näin keväällä saisi rapsutella ja laittaa.Nyt tarvii tyytyä vain muutamiin ruukuihin parvekkella.

Euroviisut on tältä vuodelta laulettu ja kai se oli ihan hyvä se joka sen tänävuonna voitti.Itse en tosin olisi sitä ykköseksi äänestänyt.Omasta mielestä siellä oli tänä vuoma monta muutakin potenttiaalista ykköstä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Pieniä asioita !


On ollut kaikenalista kiirettä ja pientä puuhaa näin kesää odotellessa.
Pientä nikkarointia parvekkeella ja kontona yleensä.
Ikkunat pitäisi vielä pestä ,mutta kun se on niin hankala saada itsestään
irti että aloittaisi.
Äiteinpäivänä sain aamukahvit sänkyyn,kauniin kortin ja metsästä poimitutujen valkovuokkojen kera.
Iltapäivällä poikkesin omaa äitiäni tervehtimässä ja illasta sitten omat lapseni jotka ovat jo kotoonta muuttaneet saapiuivat kahville ja jäätelölle.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Hauska viesti ??


Ootko nähnyt lehessä uutisen, että Suomessa on löyvetty
sika-inflenssua vanhoista emakoista, niin elä huolestu,
mie on Ok.Mutta jos lukkoo että sitä on löyvetty seksikkäistä
kinkuista,sit myö likat ollaan kusessa.Viestin voit laittaa eteenpäin.Ja varsinki niille jotka ovat seksikkäitä kinkkuja.

On se hassua miten monta hauskaa juttua ja vitsiä asia kirvoittaa ihmisissä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Sikaflunssa ja Vappu !


Näyttäisi siltä,että tämä kauhean pelätty sikainfulenssa ei olisikaa niin pahanlaatuinen kun mitä on pelätty.Tosin voi olla niinkin, että tämäkin asia on vain
median luoma ja paisuttama asia. Tottakai uskon siihen ,että kyseinen tauti on vakava ja se pitää ottaa vakavasti ,mutta niinhä aina on ollut kun joku uusi sairauden muoto on maailamalle tullut.Ensin pelotellaan kaikki hulluuden rajalle asti ja sitten unohdetaan kun on jotain vakavampaa näkyvissä. Voi olla niinkin,että nyt halutaan muutakin keskusteltavaa kun tämä mailmanpolittinen tilanne ja tämä meneillään oleva taantuma aika.

Ja taas on vietetty yksi työväen karnevaali Vappu joka mielestäni meni oikein riehakkaasti täällä pääkaupungissamme. Kaikilla näytti olevan hauskaa ja niinhän se olla pitääkin.Ja mikä parasta se saatiin viettää mitä parhaimmassa kelissä ja se näytti saavan ihmiset sankoinjoukoin liikkeelle.
Seuraava koko kansan juhla onkin sitten Juhanus. Joten eikun sitä odottelemaa.
Ja kun vappu vietettiin töiden merkeissä niin Juhannus sitten oleillaan jossain muualla kun kotona.