TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


AFORISMEJA JA MIETELAUSEITA


  • Nyt kannattaisi ostaa maata, sitä ei enää valmisteta.


  •  Valta ei koskaan ole hyvä ellei sen haltija ole hyvä.


  •  Saadaksesi ilosta kunnolla irti, sinun on jaettava se jonkun kanssa.


  •  Ei mikään tuota niin paljon huolta, tuskaa, kipua, kärsimystä, vihaa, pelkoa ja ahdistusta kuin rakkaus, mutta kuitenkin se on kaiken sen arvoista.


  •  Ystävä on ihminen, johon ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta.


  •  Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.


  •  Ota unelmasi, tavoitteesi tosissaan.


  •  On parasta pitää kiinni vanhasta aviomiehestään. Uuden kouluttaminen on niin vaivalloista.


  •  Älä itke sitä, että yhteinen aika on ohi vaan iloitse siitä että se on ollut.


  •  Mikään ongelma ei ole niin suuri ja monimutkainen ettei sitä voi juosta karkuun.


  •  Anna aina anteeksi vihamiehillesi, mikään ei harmita heitä enempää.


  •  Asiat, jotka vaikuttavat mahdottomilta, ovat niitä, joiden vuoksi tulee taistella koviten.


  •  Ei se riitä, että voittaa, toisten täytyy hävitä.


  •  Paras tapa olla oikeassa on voittaa väittely.


  •  Merkittäviä ihmisistä tulee silloin, kun he ajattelevat kykenevänsä tekemään asioita. Kun uskoo itseensä, on löytänyt menestyksen ensimmäisen salaisuuden.


  •  Parempi epäonnistua jonkun tekemisessä, kuin onnistua siinä, ettei tee mitään.


  •  Todellinen ystävä ei koskaan asetu poikkiteloin tiellesi - ellet sitten ole matkalla alaspäin.


  •  Kukaan ei ole niin köyhä, ettei hänellä olisi jotain antamisen arvoista. Anna se mitä sinulla on. Jollekulle se voi parempaa kuin uskallat ajatellakaan.



  •  Aika parantaa haavat, mutta ei auta unohtamaan.


  •  En minä huijannut, muutin vain sääntöjä.


  •  Outoa, kaikki älykkäät ihmiset ovat samaa mieltä kanssani.


  •  On parasta pitää kiinni vanhasta aviomiehestään. Uuden kouluttaminen on niin vaivalloista.


  •  Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää.


  •  Kaiken kauniin ja suuren tässä maailmassa on luonut pelkkä ajatus tai tunne ihmisen sisimmässä.


  • Asiat, jotka vaikuttavat mahdottomilta, ovat niitä, joiden vuoksi tulee taistella koviten.


  •  Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää.


  •  Sille, mitä on ollut vaikein saavuttaa, annamme suurimman arvon.


  •  Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin sano se vain kerran.


  •  Minut on helppo pitää tyytyväisenä niin kauan, kun saan tahtoni läpi.


  •  Turvaa aina siihen rauhoittavaan tietoon, että pystyt hallitsemaan kaiken, mitä sinulle tapahtuu.


  •  Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin; ja jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi.


  •  Jos et aseta itsellesi päämäärää, pysyt paikallasi tai taannut.


  •  Jumala loi miehen ennen naista koska hän ei halunnut neuvoja miehen luomisessa.


  •  Meissä kaikissa on miestä kestämään toisten epäonnistumiset.


  •  Arvokkain omaisuutesi on viisas ja luotettava ystävä.


  •  Kaikki mikä ei tapa kasvattaa.


  •  Jos sinä elät satavuotiaaksi, minä haluan kuolla päivää aikaisemmin, jotta en koskaan joudu elämään ilman sinua.


  •  Mitä enemmän tietää, sitä enemmän epäilee.


  •  Maailmassa on kahdenlaisia ihmisä, niitä jotka ovat puolellasi ja niitä jotka ovat sinua vastaan. Opi tunnistamaan heidät tarpeeksi ajoissa.


  •  Elämän olennaisissa seikoissa olemme aina yksin, ja todellista historiaamme voivat tuskin milloinkaan lukea toiset.


  • Onni ei tule etsien, vaan eläen.


  •  Olen löytänyt totuuden, eikä siinä ollut mitään järkeä.


  • Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä.


  •  Ennenkuin lainaat rahaa ystävältä, harkitse kumpaa tarvitset enemmän.


  •  Kukaan ei tiedä kuinka paljon kadut tekojasi, ennen kuin he näkevät aidot kyyneleesi.


  •  Joka ei pelkää tulevaisuutta, voi nauttia tästä hetkestä.


  •  Se joka ei tiedä mitään, mutta tietää, että ei tiedä mitään on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, että ei tiedä mitään.


  •  Ihminen joka ei tee virheitä ei yleensä tee mitään muutakaan.


  •  Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä - eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.


  •  Jos haluat tulla ymmärretyksi, jätä tilaa erehdyksille.


  •  Jos et aseta itsellesi päämäärää, pysyt paikallasi tai taannut.


  •  Kun hypähdät ilosta, varo, ettei kukaan vetäise maata jalkojesi alta.


  •  Sille, mitä on ollut vaikein saavuttaa, annamme suurimman arvon.


  • Jokainen esine pystyy liikkumaan sen verran, että se on sinun tielläsi.


  • Tie miehen sydämeen käy alaonttolaskimon kautta.


  •  Turvaa aina siihen rauhoittavaan tietoon, että pystyt hallitsemaan kaiken, mitä sinulle tapahtuu.


  • Sinäkö suvaitsevainen? Silmäsi jakelevat tuomioita.


  •  Joka ei pelkää tulevaisuutta, voi nauttia tästä hetkestä.


  • Yritin hukuttaa murheeni juomalla, mutta ne pirut oppivat uimaan.