TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


tiistai 24. elokuuta 2010

Syksyä ilmassa


Niin kun nyt kerran ollaan jo elokuun loppupäivissä niin
voisihan sitä jo hiukan alkavasta syksystä puhua.En oikein haluasiai
vielä,että se syksy tulisi kokonaan.Olisi mukavaa jos siihenkin saisi sellaisen
kevyen laskun.
Olemme olleet koko kesän mökillä ja en vieläkään haluaisi täältä kotiutua taas kerrostaloon,mutta kohta se on edessä. Tarvitsee varmasti ruveta kääntämään ajatuksia jo siirtoon koti oloihin.Se ei oikein houkuttele sillä kun nuoriso on siellä keskenään oleilleet nin voisi aaviastella että joutuu hiukan raivaamaan tilaa
jotta sinne mahtuu taas kaksi ihmistä lisää.Ja siivoustkin se varmasti tarvitsee.
Ainakin muutama viikko vielä täällä sillä nyt olisi raivattava muutama kasvimaanpaikka ja ottaa ne kasvit pois joita olen suunnitellut siirtäväni muualle. Ja ne jotka lähtevät kokonaan pois olisi myös raivattava. Onneksi ensiviikolla on piha kirppis ja sinne voisi viedä niitä vaihtoon.Ja muutenkin kerätä sinne jotain myytävää.

lauantai 14. elokuuta 2010

Ihanaa !

Olo on kuin olisi tropiikissa.Lämpöä on 25,6 astetta ja kun on satanut niin siitä se tropiikki ilmasto sitten tulee.Niin on se mukavaa kun ei tarvitse ostaa kallista ulkomaan matkaa sillä lämpöähän tällä meilläkin on.
Kun silloin heinäkuun alussa tänne mökille saaviun olen vain kaksi yötä viettänyt kaupunki kodissa. Aika tääkkä kuluu kuin siivillään ja ulkoilmaa saa koko ajan ja pihalla riittää kaikenlaista pientä puuhaa. Joten nyt se on likka löytänyt jotain mielekästä puuhaa. Ja sitä toivottavasti jatkuu tänä syksynä pitkään.