TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


maanantai 28. syyskuuta 2009

Pieni poika !


Näin syksystä omassa sukulaispiirissä on paljon syntymäpäivien viettäjiä ja viime
perjantaina saimme tähän jonoon uuden tulokkaan.
Ensimmäinen lapsenlapsemme pieni poikavauva näki päivänvalon Jorvin sairalassa. Me isovanhemat olemme haltioisssamme ,mutta vielä enemmän haltioissaan taitavat olla hänen vanhempansa.
Lauantaina kun kävimme uutta tulokasta katsomassa niin oli aivan kun olisin katsonut omaa poikaani 21vuotta sitten.Piirteet ja rauhallisuus olivat kuin isällään.Tosin kyllä siinä äidinkin piirteitä näkyi. Siis lapsi on perinnyt molemmilta jotain arvokasta.
Toivon hänelle mitä parhainta tulevaisuutta !

perjantai 18. syyskuuta 2009

Niin kaunista !



Niin kaniisti kuvattu sitä mitä äitiys on ja
miten tämäkin kaunis muistelma sai itseltäni
kyyneleen vierähtämään poskelle.


Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu,
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä,
iloa,
rakkautta,
sydänsärkyä,
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...

Ennen kuin minusta tuli äiti.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Uusi koti ja uudet kujeet !

Niin se vaan on, että paljon voi mahtua yhteen kuukauteen.
Asunto myytiin ja uusi kotikin saatiin ja siihen loppuivat ne myynti huolet ja odottelu.
Nyt on alku syksy vaikka ilmojen puolesta sitä ei uskoisikaan. Kotipaikka on vaihtunut ja asuntokin siinä sivussa.
Muutto oli stressaava,varsinkin kun itse haluaa asioden ja tavaroiden löytävän paikoilleen suht` ripeästi. Mutta kaikki aikanaan kun muuttaa suuresta pienempään niin kyllä se hetken kestää kun kaikki paikalleen löytävät.
Ja näin ensivaikutelma uudesta asuinympäristöstä on ihan positiivinen.Niin ja voihan se olla, että vielä haluaa katsoa kaikkea positiivistan näkökantojen valossa.
Joten näin alkaa meidän syksy voisiko sanoa mukavissa merkeissä ja toivotavasti muutkin saavat samanalisia onnistumisia kun me.