TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


maanantai 8. maaliskuuta 2010

Raittiin ilman myrkytys???


En muista milloinka olisin ollut ulkona niin monta tuntia kun menneenä viikonloppuna.
Kun kyseessä on Salpausselän hiihtokilpailut niin sen johdosta sitä saa olla ulkona tunti tolkulla.
Perjantai ei meidä osalta ollut kuin After Ski tapahtuma Lahti hallilla. Tokihan kisat on hyvä aloittaa After Ski tapahtumasta. Esiinytjinä oliva yhtyeet Puolikuu, Yö ja Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Meno oli hurjaa ja yleisöä taisi olla joku 5000 henkeä.Kun ilta oli vietetty hyvää musiikkkia kuunnellen oli seuraavan päivän kisatapahtumat hyvä aloittaa.
Taisi sitä siinä samassa joku kuuluisuuskin( esi: Matti Nykänen ) kävellä vastaan, mutta se ei ollut tapahtuman pääasia.
Tunnelma oli mahtava ja kaikkia kannustettiin ja meteliähän sinne mahtuu.
Kun koko viikonloppu summataan yhteen päällimmäiseksi jää ajatus siitä,että ensivuonna voisi mennä uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti