TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


perjantai 23. heinäkuuta 2010

Lomailua !


Olen monesti ihmetellyt miten saisin lomani käytettyä niin,että siitä
olisi hyötyä tulevaan pitkään syksyyn. En ole normaalisti juuri kovin pitkiä lomia viettänyt ,mutta tänäkesänä olen ollut lomalla melkein neljäviikkoa ja nyt vasta huomaan miten paljon se vaikuttaa. Olen saannut levätä ja tehdä mukavia juttuja mökillä jonka olemme juuri hankkineet. Siellä olen tutustunut uusiin ihmisiin ja uusin asioihin jotka ovat aina tervettulleita.
Niin ja kun kesä on nyt parhaimmillaan olen myös saannut kauniin ruskean ihonpinnan ja se on tullut ihan olemalla ulkona jotain pientä puuhastellen. En oikein tykkää siitä, että aurinkoa otetaan ja maataan auringossa.
Olen nyt käymässä kotona ja kohta lähden taas mökille ja vien täältä mukananin ruuat viidelle talkoo miehelle jotka nostavat ja samalla oikaisevat hiukan savimaalla kallistuneen mökin. Siihen menee aikaa noin 4h ja sitten mökki on taas ryhdissään.Sen jäkleen pääsemme tekemään hiukan pihahommia ja rakentamaan pation johon saamme pienen katetun ulkotilan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti