TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


maanantai 27. syyskuuta 2010

Ihana Lapin matka !



Meitä reissussa oli kolme pariskuntaa.Matkaan lähdettiin 17.09 klo 20.00 ja perillä Ranualla oltiin seuraavan aamuna 7.30. Ajomatka oli pitkä ,mutta sujui mukavissa rupattelu tuokioissa. Stoppeja oli pakko pitää, sillä pitkään istumisesta rupesivat istumalihakset kaipaamaan huikan liikettä.
Paikka oli ihan eräkämppä Teerivaarantien varressa Metsähallituksen mailla oleva Rosamon kämppä. Nukkumapaikkoja sisällä oli 12 hengelle. Sauna oli samassa talossa ja rantaan matkaa noin 50 m.
Päivät kuluivat patikoiden maastossa,puolukoita poimien.Toki kävimme Posiolla kaupassa ja Pentikin myymälässä ja toki jotain pientä sieltä oli muistoksi ostettava. Laitoimme myös postikortin kotiin lapseille. Rukatunturille kiipesimme,mutta ilma oli hiukan sumuinen ja maisemien tarkkailu oli hiukan hankalaa.
Tiistai päivä meni yhden matkakumppanin pyöreitä vuosia viettäessä.
Ranuan eläinpuisto tuli myös käveltyä läpi pienessä sateessa ,mutta ei se nautintoa yhtään vähentänyt.
Jos olis ollut mahdollista pitää vähän pidempi syysloma niin siellä olisi voinnut viettää vielä toisenkin viikon.
On ihanaa kun viikon aikana ei tarvinnut välittää meikeistätai hiusten laitosta ollenkaa.Ja se olisikin ollut hankalaa sillä siellä ei ollut sähköä. Näin ollen joka ilta laitoimme paljon kynttilöitä sisälle ja roihuja ulos.
Uimassa kävimme joka kerta kun saunoimme, ssi joka ilta. Veden lämpö oli +9,6 astetta eli lämpimämpää kuin ilmanlämpö.Sillä kun aurinko ei näyttäytynyt koko viikkoon jäi ämpötilakin alle +10 . Ja kun 25 lauantaina loppui loma ja oli lähdettävä kotiin lämpöä oli vai +4 astetta.
Voi olla että sinne tulee lähdettyä uudemmankin kerran.

1 kommentti:

  1. Teillä ollu kiva matka, monasti ollu mielessä käydä ranualla nimenomaan siellä eläin puistossa. Minulta on sinne puolta lyhyempi matka mitä teiltä, asun lähestulkoon keskellä suomee. Tiedä häntä jos ensikesänä tulisi lähdetyksi.

    VastaaPoista