TERVETULOA MUKAAN MAAILMAANI

Kyseessä ovat minun omat mielipiteeni ja ajatukseni.

Elämässä on niin paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita joihin kerron ja julkaisen vain oman näkemykseni.


maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kevät istutuksia !


Joka kevät tulee sellainen hinku saada jotain mukavaa omalla parvekkeelleen kasvamaan. Kun itselläni ei ole pihaa minne voisi laittaa kevään kauniita kukkia niin onneksi niitä voi käydä ihailemassa puutarhalla.
Eilen käydessämme Backaksen puutarhalla oli tosi vilske, taimia,perennoija ja kesäkukkia oli paljon tarjolla.
On kivaa kun jotain kaunista saa laitettua omalle parvekkelleen.Ostin Samettiruusuja sekä muutaman Glopelian ja toki myös amppelissa olevat orvokit saivat kodin parvekkeeltamme.
Ajattelin kokeilla tänä kesänä josko onnistuisin kasvattamaan säleikkövilliviinin parveke oloissa. Katsotaan kuinka käy.

1 kommentti:

  1. On tosi kauniit. Minäkin olen keväällä aina kovin innostunut, mutta kesän mittaan into laantuu ja kukista tulee hoitamattomia rötköjä. Viime keväänä sain pari keijunmekkoa ihan parisenttisenä taimena, ja onnistuin kasvattamaan niistä upeat köynnökset pajukehikkoon. Sopisi parvekkeellekin hyvin.

    VastaaPoista